Sininen valo-hyödyksi vai haitaksi tai molempia?

Sininen valo - hyödyksi vai haitaksi tai molempia?

Sininen valo on ollut viime vuosina kiivaan tutkimuksen kohteena. Aihetta on myös käsitelty runsaasti eri medioissa. On hyvä kysyä miksi sininen valo on niin paljon esillä?

Aluksi on hyvä palata ajassa kauas taaksepäin.

Muinaisten esi-isiemme ainoa valonlähde oli aurinko. Tämä merkitsi sitä, että valoisaan aikaan oltiin toimeliaita ja yön tultua vetäydyttiin levolle. Thomas Edisonin kehittämä hehkulamppu kirjaimellisesti valaisi ja samalla muutti maailman. Hehkulampun myötä illat eivät enää merkinneet pimeyttä  ja samalla nukkumaan mentiin yhä myöhemmin.

Tänä päivänä elämme hektisessä maailmassa, joka ei nuku koskaan. Auringonvalo ei enää määritä tekemisiämme, sillä keinotekoista valoa on kaikkialla! Yhä useammat meistä pysyttelevät hereillä yhä pidempään, koska nukkumisen sijaan on niin paljon muuta tehtävää. 

Nykypäivän digitaalisessa maailmassa moni tekee työtään päivittäin tietokoneen äärellä. Sama meno jatkuu myös vapaa-ajalla. Kuljemme älypuhelin kädessä seuraten sosiaalista mediaa ja etsien mielenkiintoista tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta. Vietämme myös aikaa isojen led-televisioiden äärellä kenties useita tunteja päivittäin. Sininen valo on siis läsnä kaikkialla!

Tämä ruutuaika ei voi olla vaikuttamatta hyvinvointiimme. Vaikka tutkimustulokset sinisen valon haitallisuudesta ovat vielä joiltain osin ristiriitaisia, ovat ne silti aiheuttaneet huolta niin tutkijoiden kuin tavallisten ihmisten keskuudessa.

Mitä sininen valo oikeastaan on?

Ymmärtääksemme kuinka sininen valo vaikuttaa meihin ihmisiin, on tiedettävä jotain valon perusluonteesta. Valo on sähkömagneettista säteilyä. Koko sähkömagneettinen säteily voidaan jakaa alueisiin aallonpituutensa mukaan. Nämä aallonpituudet näkyvät eri värisävyinä. Näkyvän valon lyhytaaltoinen pää on violetti ja pitkäaaltoinen punainen.

Näkyvän valon spektri.

Kun puhun tässä blogikirjoituksessa valosta, tarkoitan ihmissilmällä havaittavaa näkyvää valoa. Tämä näkyvä valo on vain yksi osa sähkömagneettisen säteilyn spektriä eli värikirjoa. On myös radio- ja mikroaaltoja, infrapuna-, ultravioletti-, röntgen- ja gammasäteilyä, jota ihmissilmä ei kykene erottamaan.

Sininen valo (high-energy visible light= HEV-light) on yksi valon aallonpituuksista. Puhuttaessa sinisen valon haittavaikutuksista, tarkoitetaan siniviolettia valoa. Tämä valo on aallonpituudeltaan lyhyempää ja sen energia on suurempi kuin esimerkiksi punaisen. Siksi sininen valo myös taittuu ja siroaa silmässä enemmän kuin pidemmän aallonpituusalueen värit.

Mistä saamme sinistä valoa?

Auringonvalo on merkittävin sinisen valon lähde. Auringon säteilystä johtuva päivänvalo ei sisällä pelkästään sinistä valoa, vaan kaikki näkyvän valon spektrit. Nämä muodostavat yhdessä esiintyessään valkoista valoa.

Auringosta heijastuva siniturkoosi valo vaikuttaa terveyteemme positiivisesti. Sitä kutsutaan ”kronobiologiseksi valoksi”, sillä se säätelee meidän yksilöllistä vuorokausirytmiä eli sirkadiaanista rytmiä.

Saamme nykypäivänä keinotekoista sinistä valoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Sitä on kaikkialla, olemme sitten ulkona tai sisällä. Sinistä valoa heijastavaa LED-teknologiaa hyödynnetään mm.

  • televisioissa
  • älypuhelimissa
  • tableteissa
  • sisävalaistuksessa
  • autojen valoissa
  • katuvaloissa
  • mainostauluissa

Keinotekoiselta siniseltä valolta on siis tänä päivänä täysin mahdotonta välttyä kokonaan!

Kuinka sininen valo vaikuttaa hyvinvointiimme?

Kolikolla on kaksi puolta. Näin on myös sinisellä valolla.

Me kaikki tiedämme auringosta tulevan ultraviolettisäteilyn haittavaikutukset ihoon ja silmiin. Sen sijaan monikaan meistä ei tiedä tai tule ajatelleeksi kuinka keinotekoinen sininen valo vaikuttaa hyvinvointiimme. Sekä luonnollinen että keinotekoinen sininen valo vaikuttaa silmien kautta koko kehomme toimintaan.

Auringosta saatava siniturkoosi valo on hyvinvointimme perusta. Tarvitsemme sitä erityisesti aamulla ja päivällä. Siniturkoosi valo

  • säätelee uni-valverytmiämme ja sisäistä kelloamme
  • auttaa pysymään virkeänä
  • parantaa mielialaa
  • edistää älyllistä suoriutumiskykyä.

Sen sijaan digitaalisista laitteista heijastuvan sinivioletin valon on osoitettu olevan monin tavoin haitallista terveydellemme. Meidän kaikkien on hyvä tiedostaa, että sinivioletti valo

  • voi häiritä ilta- ja yöaikaan uni-valverytmiämme estäen pimeähormonina tunnetun melatoniin erityksen. Tämä vaikeuttaa nukahtamista ja häiritsee tervettä unen fysiologiaa. Tutkimukset osoittavat, että jo pienikin määrä sinistä valoa yöllä häiritsee vuorokausirytmiä ja melatoniinin eritystä.
  • taittuu ja siroaa silmässä enemmän kuin pidemmän aallonpituuden värit aiheuttaen näön epätarkkuutta ja silmien ärsytystä ja rasitusta.
  • voi vahingoittaa ja tuhota verkkokalvon pigmenttiepiteelikerroksen soluja.
  • voi lisätä riskiä ennenaikaiseen silmänpohjan ikärappeumaan eli makuladegeraatioon. Tämä tauti on parantumaton ja yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja länsimaissa.

Miten voit suojautua sinisen valon haittavaikutuksilta?

Tapoja on monia ja yhtä oikeaa ei ole olemassa. Jokaisen on löydettävä itselle sopiva vaihtoehto. Tässä muutamia keinoja siniseltä valolta suojautumiseen.

  • Vähennä ruutuaikaa niin paljon kuin mahdollista. On erittäin tärkeää, että päivään sisältyy myös laitteetonta olemista varsinkin ulkona valoisaan aikaan.
  • Vältä digitaalisten laitteiden käyttämistä vähintään tunti ennen nukkumaan menoa, mieluiten jo aikaisemmin. Tee illalla itseäsi rentouttavia asioita ja laita puhelin odottamaan seuraavaa aamua.
  • Vähennä tietokoneesi ja älypuhelimesi näytön kirkkautta. Näin saat vähennettyä niistä heijastuvan sinisen valon määrää. Useimmissa älypuhelimissa on jo valmiina sinivalosuodatus. Lisäksi voit asentaa tietokoneellesi tätä varten erillisen ohjelman, kuten F.lux:in.
  • Hanki sinistä valoa suodattavat lasit eli sinivalolasit. Ne vähentävät sinisen valon aiheuttamaa silmien rasitusta ja edesauttavat laadukasta unta. Huomioithan, että eri väriset linssit eliminoivat eri määrän sinistä valoa. Päiväkäyttöön tarkoitettujen lasien linssit ovat joko kirkkaat tai keltaiset ja iltalasien oranssit tai punaiset.

Lue lisää sinivalolaseista Chillamo-blogin muista artikkeleista:

Mitä sinivalolasit ovat?

Sinivalolasien hyödyt?

Miten sinivalolasit ja polarisoidut aurinkolasit eroavat toisistaan?

  • Älä pidä makuuhuoneessa digitaalisia laitteita, joista heijastuu sinistä valoa. Jos kuitenkin haluat pitää makuuhuoneessa esimerkiksi television, peitä virtavalonappula teipillä.
  • Huolehdi, ettei makuuhuoneeseen pääse ikkunoista auringonvaloa tai muutakaan valoa. Uni on sitä laadukkaampaa, mitä pimeämmässä nukut. Paras vaihtoehto täydelliseen pimennykseen on laadukas ja hyvin istuva unimaski. Se kulkee helposti mukanasi minne menetkin.
  • Voit myös noudattaa 20-20-20-sääntöä. Sen mukaan näytön katselusta pidetään 20 minuutin välein tauko, jolloin katsotaan 20 sekunnin ajan 20 metrin päässä olevaa kohdetta. Tämän säännön noudattaminen voi tietysti olla haastavaa ajoittain hektisessä arjessa. Kokeilla kannattaa kuitenkin!

 

Tervetuloa Chillamon uutiskirjeen tilaajaksi! 

  

Lähteet

Harvard Health Publishing. Harvard Medical School. (2020) Blue light has a dark side. Harvard Health Letter.

Hu, R-F, Jiang, X-Y, Zeng, Y-M, Chen X-Y, Zhang, Y-H. (2010) Effects of earplugs and eye masks on nocturnal sleep, melatonin and cortisol in a simulated intensive care unit environment. 14(2): R66.

Kerola, R & Raiski, M. (2015) Sinisen valon vaikutukset silmään. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Opinnäytetyö. Optometria. Oulun ammattikorkeakoulu.

Mortazavi, S. A. R., Parhoodeh, S., Hosseini, M. A., Arabi, H., Malakooti, H., Nematollahi, S., ... & Mortazavi, S. M. J. (2018) Blocking short-wavelength component of the visible light emitted by smartphones’ screens improves human sleep quality. Journal of biomedical physics & engineering, 8(4), 375.

Sotty, C. (2013) The Benefits and Dangers of blue light.


Saatat pitää myös

Katso kaikki