Meri Halmetoja, Chillamon kauppias.

Hei!

Olen Meri Halmetoja. Chillamon yrittäjä, mindfulness-ohjaaja CFM sekä yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi (AMK). Minut löytää somesta hashtagilla #hyvänunenlähettiläs.

Minun yritystoimintani ydin on lyhyesti kiteytettynä uni. Syy, miksi olen kiinnostunut juuri nukkumiseen liittyvistä asioista, kytkeytyy omaan elämäntarinaani. Olen yksi niistä monista ihmisistä, joka on läpikäynyt uupumuksen. Chillamoa tuskin olisi ilman tätä elämääni mullistanutta kokemusta.

Uneen liittyy kiinteästi stressinhallinta. Siksi kiinnostuin mindfulnessista eli tietoisesta läsnäolosta. Uskon oman kokemukseni ja tieteellisen näytön kautta, että läsnäolotaitojen opettelu avaa ovet parempaan hyvinvointiin niin työssä kuin vapaa-ajalla. Mindfulness on yksi vaikuttava menetelmä esimerkiksi unettomuuden ja työuupumuksen ehkäisemisessä ja hoidossa.

Chillamo-verkkokauppani valikoimaan kuuluu fyysisiä hyvän unen tuotteita sekä erilaisia valmennuksia työyhteisöille ja muille organisaatioille. Valmennukseni sopivat moniin tilanteisiin, kuten työyhteisöjen kehittämis- ja tykypäiviin tai vaikkapa osaksi työhyvinvointiprojektia.

Hyödynnän valmennuksissani uusinta tutkimustietoa, tieteellisesti todennettuja menetelmiä, monipuolista koulutus- ja työkokemustaustaani sosiaali- ja terveysalalta sekä tietysti myös omaa ”elämänkouluani”. Haluan tarjota asiakkailleni mielenkiintoisia koulutuksia, jotka innostavat kokeilemaan uusia tapoja toimia niin työssä kuin henkilökohtaisessa elämässä.

Olen suunnitellut muutamia erilaisia valmennuskokonaisuuksia asiakkailta tulleiden toiveiden ja palautteiden perusteella. Voin tarpeen mukaan räätälöidä koulutuksia sinun tarpeisiisi sopivaksi. Teen lähivalmennuksia ainoastaan Seinäjoella ja sen ympäristökunnissa. Etävalmennuksia on mahdollista toteuttaa kaikkialle Suomeen.

Tutustu Chillamon koulutustarjontaan ja pyydä tarjous!

Parempaa työhyvinvointia mindfulnessin avulla -valmennus

Tuntuuko sinusta, että jatkuva kiire luo stressiä ja tunnetta siitä, että keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan on yhä vaikeampaa? Levoton mieli heikentää oman työn johtamista, priorisointia ja selkeää ajattelua. Näin työn tehokkuus kärsii ja työpäivät venyvät yhä vain pidemmiksi.

Moni työssä käyvä, kenties sinäkin, kaipaa työn kaaoksen vähentämiseksi ja oman jaksamisen tueksi uusia toimivia ja helppokäyttöisiä työkaluja. Mindfulness- eli läsnäolotaitojen kehittäminen voi olla yksi vastaus tähän tarpeeseen.

Mindfulness ja uni -valmennus

Ovatko uniongelmat, kuten nukahtamisvaikeudet, katkonainen ja huonolaatuinen uni sinulle ja työkavereillesi liiankin tuttuja asioita? Entä tuntuuko, että kiire ja stressi kantautuvat vuoteeseen asti ja heräät aamuyön tunteina murehtimaan tekemättömiä töitä?

Onneksi asioiden ei tarvitse olla näin. Mindfulness eli tietoinen läsnäolo tarjoaa luonnollisen ja vaikuttavan keinon parempaan uneen. Läsnäolotaitojen harjoittaminen on mielen treeniä. Sen avulla voit saada yhteyden tähän hetkeen ja tuntea levollisuutta, jonka vaikutukset ulottuvat nukkumiseen ja koko elämääsi.

Ohjatut mindfulness-harjoitukset työyhteisöille

Miltä kuulostaisi pysähtymishetki ohjatun mindfulness-harjoituksen äärellä työpäivän lomassa? Tietoisen läsnäolon tuominen työpäivään voi edistää työntekoa ja jaksamista enemmän kuin arvaatkaan. Jo lyhyet mindfulness-harjoitukset hektisen työpäivän aikana voivat tuoda keskittyneisyyttä ja levollisuutta tekemiseesi.

Hyvän unen reseptit -valmennus

Haluaisitko herätä virkeämpänä ja energisempänä uuteen päivään? Tuntuuko, että omat niksit parempaan uneen eivät tahdo oikein riittää?

Nukkuminen on meillä kaikilla ihmisillä oleva luontainen kyky. Silti niin moni on kadottanut tämän tärkeän taidon ja elää univajeen ja uniongelmien kanssa. Hyvän unen reseptit -valmennus voi tuoda apua tähän ongelmaan.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan sinun koulutustarpeistasi!

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.