Sinivalolasit ovat ajankohtainen tuote tällä hetkellä. Eikä syyttä!
Vietämme nimittäin yhä enemmän aikaa kännykän, tietokoneen, television ja muiden älylaitteiden ääressä. Myös lapset oppivat käyttämään näitä laitteita yhä aiemmin.
Lisääntynyt ruutuaika ei voi olla vaikuttamatta jollain tavalla hyvinvointiimme. Tutkimustulokset sinisen valon vaikutuksista ovat vielä joiltain osin ristiriitaisia. Silti ne ovat aiheuttaneet huolta niin tutkijoiden kuin tavallisten ihmisten keskuudessa.
Useat kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset osoittavat, että ruutuajalla on todellakin haitallisia vaikutuksia niin psyykkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiimme. Lue aiempi blogikirjoitukseni ”Näin ruutuaika heikentää sekä aikuisten että lasten hyvinvointia”.
Kuinka ruutuajan haitoilta voi suojautua?
Keinoja on monia. Tyypillisimpiä ohjeita ovat
- Ruutuajan vähentäminen ja siitä huolehtiminen, että jokaiseen päivään sisältyy myös digivapaata olemista ja tekemistä.
- Silmien räpyttelyn lisääminen. Tämän on todettu vähentyvän nimenomaan ruudun ääressä.
- Kostutustippojen ja ilmankostuttimen käyttäminen.
- Tietokonelasien käyttäminen.
- 20-20-20 -säännön noudattaminen. Tämän säännön ideana on pitää ruudun katselusta 20 minuutin välein tauko, jolloin katsotaan 20 sekunnin ajan 20 metrin päässä olevaa kohdetta.
- Älylaitteiden ruudun kirkkauden ja kontrastin säätäminen.
- Tietokoneruudun etäisyyden ja asennon säätäminen.
- Digitaalisten laitteiden välttäminen iltaisin kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa.
Nämä ohjeet ovat erinomaisia! Ongelmana on vain se, että kovinkaan moni ei noudata niitä arjessaan. Siksi niistä ei myöskään ole mitään hyötyä.
- Olisitko sinä valmis vähentämään ruudun ääressä vietettyä aikaa työssä/vapaa-ajalla?
- Onko sinulla mahdollisuus pitää 20 minuutin välein tauko ruudun katselusta?
- Entä oletko valmis sulkemaan kaikki digilaitteet iltaisin kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa?
Todella monen vastaus on EI. Kenties sinunkin.
Siksi sinivalolasit voivat olla sinulle helppo ja käytännöllinen ratkaisu ruutuajan haittojen vähentämiseen.
Karolus Sleep -aikuisten sinivalolasit
Mitä sininen valo on?
Ennen kuin vastaan kysymykseen mitä sinivalolasit ovat, niin on syytä kertoa joitain valosta ja nimenomaan sinisestä valosta.
Valo on sähkömagneettista säteilyä, joka voidaan jakaa alueisiin aallonpituutensa mukaan. Aallonpituuksien ilmoittamiseen käytetään nanometriä (nm).
Ihmissilmä pystyy havaitsemaan sähkömagneettisesta säteilystä vain näkyvän valon, joka kattaa aallonpituusalueet 380-750 nanometriä. Sininen valo (high-energy visible light = HEV) on yksi näkyvän valon aallonpituuksista (380-500 nanometriä). Näkyvän valon lyhytaaltoinen pää on violetti ja pitkäaaltoinen pää punainen.
Puhuttaessa sinisen valon haittavaikutuksista, tarkoitetaan älylaitteista ja led-valaistuksesta heijastuvaa siniviolettia valoa. Tämä valo on haitallista siksi, että se on lyhytaaltoisempaa ja suurienergisempää kuin punaisen pään säteily. Siksi se myös taittuu ja siroaa silmässä enemmän kuin pidemmän aallonpituusalueen värit.
Auringosta heijastuva siniturkoosi valo (päivänvalo) vaikuttaa terveyteemme positiivisesti. Tosiasia kuitenkin on, että saamme nykypäivänä päivänvaloa yhä vähemmän ja samaan aikaan keinotekoista siniviolettia valoa enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että vietämme aikaa ulkona auringonvalossa aina vain vähemmän. Sen sijaan oleskelemme paljon sisätiloissa led-valaistuksessa ja tietokoneen ääressä, jolloin saamme keinotekoista sinistä valoa aivan liian paljon.
Sekä luonnollinen että keinotekoinen sininen valo vaikuttaa silmien kautta koko kehomme toimintaan. Siksi valolta voi suojautua nimenomaan silmien kautta käyttämällä laseja ja unimaskia.
Voit lukea lisää sinisestä valosta aiemmasta blogikirjoituksestani ”Sininen valo – hyödyksi vai haitaksi tai ehkä molempia?”
Ericus Sleep -lasten sinivalolasit
Mitä sinivalolasit ovat?
Sinivalolasit ovat meillä Suomessa melko uusi ja tuntematon asia. Muualla maailmalla nämä lasit ovat hyvinkin suosittuja ja ne ovat osa monen ihmisen arkea.
Lyhyesti sanottuna sinivalolasit ovat silmälasit, joiden linssit on suunniteltu suodattamaan nimenomaan näkyvän valon sinistä aallonpituutta. Sinivalolasit on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun altistut sisätiloissa digilaitteista heijastuvalle keinotekoiselle siniselle valolle. Sinivalolaseja ei sen sijaan tule käyttää aurinkolaseina. Tästä asiasta voit lukea lisää blogikirjoituksestani "Miten sinivalolasit ja polarisoidut aurinkolasit eroavat toisistaan?".
Tällä hetkellä markkinoilla on ominaisuuksiltaan monenlaisia sinistä valoa suodattavia laseja. Siksi sinun tulee olla tarkkana, että et hanki itsellesi huonolaatuisia ja täysin hyödyttömiä sinivalolaseja. Sinun on hyvä olla tietoinen joistakin perusasioista ennen lasien hankintaa.
Ensinnäkin sinistä valoa suodattavilla laseilla on monenlaisia markkinanimiä, mutta viime kädessä kyse on samasta tuotteesta. Yleisimpiä nimiä ovat:
- sinistä valoa suodattavat lasit
- sinivalo lasit
- sinivalo suojalasit
- näyttöpäätelasit
- digilasit
- tietokonelasit
- pelilasit
- blue blockerit
- iltalasit jne.
Sinistä valoa suodattavia laseja on saatavilla eri värisillä linsseillä. Tämä hämmentää monia ihmisiä ja herättää kysymyksen miksi.
Tarjolla on tyypillisimmin kolmea eri väristä linssiä. Seuraavassa kerron sinulle näistä linsseistä enemmän.
Kirkkaat ja keltaiset linssit
Kirkkailla ja keltaisilla (haalea sävytys) linsseillä olevat sinivalolasit on tarkoitettu päiväkäyttöön. Ne suodattavat vain osan (noin 30-40 %) keinotekoisesta sinisestä valosta. Keltaiset linssit antavat hieman voimakkaamman suojan kuin kirkkaat.
Kun valitset päiväkäyttöön tarkoitettuja sinistä valoa suodattavia laseja, sinun on syytä varmistua, että linssit blokkaavat nimenomaan 380-450 nanometrin alueella olevaa haitallista siniviolettia valoa. Kirkkaiden ja keltaisten linssien ei kuitenkaan tulisi estää hyödyllisen siniturkoosin valon (auringonvalon) pääsyä silmiisi.
Kirkkailla ja keltaisilla linsseillä olevia sinivalolaseja kutsutaan usein näyttöpäätelaseiksi tai tietokonelaseiksi. Ne soveltuvat erityisen hyvin henkilöille, jotka työskentelevät yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja tietokoneen ääressä. Nämä lasit ovat erittäin suositeltavat myös erityisherkille henkilöille, jotka reagoivat näytöistä heijastuvaan siniseen valoon voimakkaasti.
Oranssit ja punaiset linssit
Jos haluat hankkia sinivalolasit ilta- ja yökäyttöön, niin silloin laseissa tulee olla oranssit tai punaiset linssit. Illan hämärtyessä sinisen aallonpituuden välttäminen ja oranssin ja punaisen aallonpituuden valon lisääminen auttavat pimeähormonina tunnetun melatoniinin tuotannon käynnistymisessä.
Jotta ilta- ja yökäyttöön tarkoitetuista sinivalolaseista on sinulle oikeasti hyötyä, lasien tulee estää koko sinisen valon aallonpituusalueen (380-500 nanometriä) pääsy silmiisi. Jotkut markkinoilla myynnissä olevat sinivalolasit blokkaavat sinistä valoa vain 480 nanometriin asti ja ovat siksi tehottomampia. Ole siis tarkkana, mitä ostat!
Oransseilla ja punaisilla linsseillä olevat sinivalolasit näyttävät samanlaisilta kuin aurinkolasit. Nämä lasit eivät kuitenkaan ole tarkoitettu auringon ultraviolettisäteilyltä suojautumiseen, vaan keinotekoisen sinisen valon blokkaamiseen. Iltakäyttöön tarkoitetut sinivalolasit sotkevat sisäistä kelloasi ja uni-valverytmiäsi, jos käytät niitä päivällä.
Vieläkö mietit sinivalolasien tarpeellisuutta?
Kokeile ja testaa sinivalolasien käyttöä, niin tiedät miten ne vaikuttavat sinuun. Et menetä yhtään mitään! Päinvastoin.
TILAA Laadukkaat iltakäyttöön sopivat sinivalolasit Chillamosta. Palauta lasit takaisin, jos et ole tyytyväinen niihin.
LIITY Chillamon uutiskirjeen tilaajaksi! Löydät linkin kommenttien alapuolelta.
Lähteet
Computers, Digital Devices and Eye Strain. American Academy of Ophthalmology. Viitattu 28.4.2021.
Computer vision syndrome. American Optometric Association. Viitattu 29.4.2021.
Valo. Wikipedia. Viitattu 28.4.2021.
Näkyvän valon spektri. Wikipedia. Viitattu 29.4.2021.
Blue Light Has a Dark Side. Viitattu 28.4.2021.